Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korut. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, elokuuta 31, 2009

Jämälankoja ja keskeneräisiä töitä

Olen tehnyt viimeaikoina töitä päästäkseni eroon jämälangoista. Yksi hyvä keino on tehdä niistä koruja. Tämän rintakorun olen virkannut liukuvärjätystä metsänvihreästä langasta, jota jäi viimekesänä yli poikaystävälle virkatusta laukusta ja piposta. Keskustan koristelin helmillä, jotka ovat itse asiassa rikkinäisestä rannekorusta, jonka löysin joskus kadulta. Lasihelmet sopivat mielestäni hyvin tähän, koska ne eivät erotu liikaa, mutta tuovat kuitenkin ripauksen hienostuneempaa ilmettä.


Sain vihdoin aikaiseksi myös virkata loppuun tumput, jotka ovat pyörineet neulontakorin pohjalla. Aloitin kokeilun joskus vuosi sitten ilman mitään ohjetta ja toinen tumppu jäi muutamaa kerrosta ja peukaloa vaille. Sainpa vihdoin nämäkin tehtyä. Piti vain tutkailla valmista versiota tarkkaan, että osasin tehdä peukuista samankokoiset. Itse asiassa virkkaamalla tumput saa valmiiksi todella nopeasti ja minusta ne näyttävät hauskoilta. Virkkauspinta näyttää kivalta ja erilaiselta kuin perinteisissä kudotuissa tumpuissa. Tosin tämmöiset pylväillä tehdyt tumput eivät tietenkään ole niin tiiviit ja lämpöiset kuin kudotut ja sopivatkin paremmin syksyllä tai sormikkaiden päällä käytettäviksi. Taidanpa virkkailla näitä enemmänkin, kun ovat niin näpsäköitä tehdä. Itse ainakin olen niin kova hukkailemaan käsineitä ja tumppuja, että parempi olla useammat varastossa!


keskiviikkona, elokuuta 05, 2009

Virkattu nappirannekoru

Keräsin pienenä nappeja melkoisen laatikollisen. Tämä aarrearkku oli jäänyt aivan unholaan, kunnes äiti muistutti sen lojuvan kellarissaan. Hän toi ne minulle eilen tullessaan kylään ja pakkohan niitä oli heti ruveta tonkimaan. Nykyään ajattelen napeista ehkä jotenkin erilailla - näen ne enemmän potentiaalisina käsityömateriaaleina kuin kerättävänä kokoelmana - mutta niiden kauneudesta en ole mieltäni muuttanut. Mikäpäs siis paremmin sopisi napille tehtäväksi, kuin koru. Tämän rannekorun rannekeosa on siis virkattu pylväillä Novitan Kotiväki-langasta ja napit on ommeltu tähän virkattuun nauhaan. Kiinnitysmekanismina toimivat itse napit ja korua voi kätevästi säätää omaan ranteeseen sopivaksi.



lauantaina, elokuuta 01, 2009

Ensimmäinen lähetys

Alan nyt siis pitää myös käsityöblogia. Tervetuloa seuraamaan Puuskaradion lähetyksiä ja kommentoimaan! Tässä joitakin viimeisimpiä tuotoksiani näin alkupaloiksi:

Alla näkyvä nallepipo on lahjaksi perhetuttavan vastasyntyneelle pienelle pojalle. Tein tämän ihan kokeilupohjalta. Korvat ovat ehkä hiukan pienet, mutta muuten onnistui ihan kivasti :).


Tämän pussukan puolestaan tein myöhästyneenä synttärilahjana ystävälle, joka tarvitsi uuden suojapussin kuukupille.


Tämä rintakoru on myös synttäri-/läksiäislahja toiselle ystävälleni. Alla olevassa kuvassa sama tuote lahjapaketissaan. Kääräisin korun sanomalehteen, jossa oli kasvien kuvia ja virkkasin villalankaa ketjusilmukka-lahjanauhaksi ja lisäsin pitsitä jääneet jämät rusetiksi.