Näytetään tekstit, joissa on tunniste Päähineet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Päähineet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, elokuuta 21, 2011

Vauvan ensipipo ja tossut

Tässä vielä masussa asustelevalle vauvalle virkatut pipo ja tossut. Lankana käytin Novitan Miami-lankaa, jossa on 50% puuvillaa ja 50% akryylia. Arvelin sekoitelangan olevan riittävän pehmoista vauvan herkälle iholle ja toisaalta lämmittävän syyssäällä enemmän kuin pelkän puuvillan. Tulevat vanhemmat näyttivät pitävän lahjasta ja sattumalta nämä sopivat kuulemma tulevan isomummun tekemään villatakkiin:)!



Tossut virkkasin puolipylväillä kärjestä suljettuna ja kantapään tasona. Näihin ei kovin montaa minuuttia kulunut: kerroksia taisi tulla yhteensä 9-10. En oikein löytänyt sopivaa virkattujen tossujen ohjetta vauvalle, joten koon arvioin vain silmämääräisesti. Vaikuttivat kuulemma suunnilleen sopivan kokoisilta.


Pipon kanssa oli hiukan sama ongelma. En nimittäin löytänyt kuin neulottujen pipojen ohjeita ja täytyi arvioida sopivuus vain silmämääräisesti. Tein piposta aika pitkän, jotta sitä voi pitää eri tavoilla. Reunaan virkkasin palloja, joten se näyttää kauniilta, käännettynäkin. Muuten pipo on tehty pylväillä ylhäältä alaspäin, suljettuna virkaten.

sunnuntaina, tammikuuta 31, 2010

Pikkutytön tarhasetti

Sain viisi vuotiaalta tyttöseltä tilauksen: Vaaleanpunainen pipo, säärystimet ja tarhareppu. Ja niissä pitää olla sitten "paljon pupuja ja kukkia". Noh, ehkä en nyt sitten aivan kirjaimellisesti ottanut tuota, koska tein vain yhden pupun ja kukkiakaan en niin vietävästi virkannut. Aika kivasti setti kuitenkin onnistui ja mitä ilmeisimmin pikkuneiti oli tyytyväinen.

Säärystimet ja reppu on siis kudottu suljettuna neuleena. Kukat ja pipon virkkasin pylväillä. Pipon kukkaan ompelin myös pienen pienen tiu'un, joka hauskasti helisee. Pupu puolestaan on leikattu mustasta fleecekankaasta, johon kirjoin käsin ompelulangalla silmät, nenän ja suun. Ihan söpöä, vai mitä :)?!?


torstaina, marraskuuta 05, 2009

Pirtsakan punainen huivi-piposetti



Olinpa joskus tuossa viime talvena ostanut loppuunmyynnistä punaista ja paksua Mambo-lankaa, jonka kohtalo selvisi oikeastaan sattumalta, kun otin kerät mukaan luennolle ja lähdin virkkaamaan :). Piposta tuli peruspipo ja kolmiohuivin tein salomoninsolmuilla. Kotona setti sai vielä loppusilauksen nappiaarrearkustani.

perjantaina, elokuuta 21, 2009

Puuvillainen kesäpipo

Peruspipo puuvillalangasta. Koristeena helmiäisnappi ja virkattu rusetti.



lauantaina, elokuuta 08, 2009

Peruspipo ja salomonin solmuhuivi-setti

Halusin tehdä kerrankin pipo-huivisetin. Yleensä olen tupannut tekemään "sitä sun tätä" erilaisista langoista. Päädyin Novitan mohair-lankaan, koska halusin tehdä huivin salomonin solmuista. Mohair on ihanan pehmeää ja pörröistä ja antaa salomonin solmuille erityisen kolmiulotteisen vaikutelman. Salomonin solmut ovat tällä hetkellä yksi suosikki kuvioni. Ne ovat helppoja ja näyttäviä. Alla näkyvä kolmiohuivikin on henkäyksen kevyt ja ilmava. Huivin tekstuuria oli tosin hiukan vaikea vangita kuvaan, mutta toivottavasti tästä saa jonkinlaisen käsityksen. Tein huivista niin ison, että sitä voi käyttää myös hartiahuivina. Alempana näkyvä peruspipo on virkattu pylväillä. Ajattelin, että pipo saa olla yksikertainen niin että huomio kiinnittyy enemmän huiviin huiviin.

maanantaina, elokuuta 03, 2009

Simpukkaa, tupsua ja palloa

Tässä jälleen muutama vanha väkerrys sekä yksi uusi baskeri. Nyt ei taidakaan tämän enempää olla tekeleitä valmiina tai varastossa, joten ei kun hommiin!

Nallelangasta virkattu musta-vihreäraidallinen miesten tupsupipo (tai miksei naistenkin :)).


Tämä simpukkakuvioinen pipo on yksi lemppareistani. Kuvio on kaunis, hiukan pitsimäinen ja aaltoileva. Varsin tyttömäinen siis! Malli on Garnstudiolta


Edellisen pipon jämälangoista taasen syntyi tämä raidallinen pallobaskeri. Ohje on alunperin jostakin ystäväni omistamasta Novitan lehdestä ja ensimmäisen baskerin jälkeen olinkin jo koukussa! Malli on kohtalaisen helppo tehdä ja myös kaunis.


Ja alla näkyvässä kuvassa sama mallikerta, mutta baskerissa on vähemmän leveyttä ja pidempi resori. Lumivalkoinen lanka sopii tähän mielestäni kuin nenä päähän ja jos tällä baskerilla olisi nimi se olisikin ilman muuta "Lumipallo". :)


lauantaina, elokuuta 01, 2009

Ensimmäinen lähetys

Alan nyt siis pitää myös käsityöblogia. Tervetuloa seuraamaan Puuskaradion lähetyksiä ja kommentoimaan! Tässä joitakin viimeisimpiä tuotoksiani näin alkupaloiksi:

Alla näkyvä nallepipo on lahjaksi perhetuttavan vastasyntyneelle pienelle pojalle. Tein tämän ihan kokeilupohjalta. Korvat ovat ehkä hiukan pienet, mutta muuten onnistui ihan kivasti :).


Tämän pussukan puolestaan tein myöhästyneenä synttärilahjana ystävälle, joka tarvitsi uuden suojapussin kuukupille.


Tämä rintakoru on myös synttäri-/läksiäislahja toiselle ystävälleni. Alla olevassa kuvassa sama tuote lahjapaketissaan. Kääräisin korun sanomalehteen, jossa oli kasvien kuvia ja virkkasin villalankaa ketjusilmukka-lahjanauhaksi ja lisäsin pitsitä jääneet jämät rusetiksi.